Henna Junnila
Kouluttaja


  • Eläintenkouluttaja (EAT) 
  • Ylä-Savon Ammattiopisto, Iisalmi
    Eläintenhoitajan erikoisammattitutkinto, Eläinten ongelmakäytöksen hoito ja käytösneuvonta (80 osp) ja Koirien ruokinta (50 osp)
  • Kasvattajan peruskurssi
  • Liikkeenohjaaja, TOKO (tottelevaisuuskoulutus)
  • Eläintenkouluttaja (AT)
    Taitotalo, Helsinki
  • Hevosten kouluttaminen
    Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Kaustinen
Kymmeniä lyhytkursseja, koulutuksia (omien koirien kanssa tai kuunteluoppilaana), luentoja hevosten ja koirien hyvinvoinnista, terveydestä ja koulutuksesta. Kouluttajina ja luennoitsijoina mm. Jaana Pohjola, Miira Hellsten, Jirka Vierimaa, Jari Kantoluoto, Anna Kilpeläinen, Tuire Kaimio, Anu Lappalainen, Ann-Helena Hokkanen, Tuulia Appleby.

"Olen toiminut eläinalan sivutoimisena yrittäjänä vuodesta 2017 Raumalla ja sen lähialueilla. Vaikka äitini on kasvattanut koiria vuodesta 2006 ja oman ensimmäisen vanhaenglanninlammaskoirani saapui vuonna 2012, eksyin koiraharrastusten maailmaan virallisesti vasta vuonna 2019 Mauri-malinoisin myötä. Siihen asti harrastin ja työskentelin pääsääntöisesti hevosten parissa Suomessa ja ulkomailla ja koirat kulkivat arjessa ja tallilla mukana luotettuina ystävinä, joiden kanssa ei kuitenkaan harrasteltu lenkkeilyä kummempaa.

Maurin myötä hyppäsinkin heti syvään päätyyn ja sen jälkeen ollaankin kokeiltu vähän kaikkea! Koen lyhyen koiraharrastushistorian ehdottomasti hyvänä asiana, sillä olen alusta asti voinut touhuta omien koirieni kanssa nykyaikaisin koulutusmetodein ja uusien lajien myötä olen jatkuvasti joutunut päivittämään tietotaitojani niin kouluttamisen, kuin itse lajiosaamisenkin osalta. Olen kouluttajana rauhallinen, analyyttinen ja koiraa tarkoin lukeva, koen omaksi vahvuudekseni erityisesti herkkien ja arkojen koirien kanssa toimimisen.

Tällä hetkellä oma päälajini on TOKO ja rakastan kaikenlaista pientä teknistä näpertämistä, kuitenkin niin, että sen täytyy olla myös koiran mielestä hauskaa! Ajattelen, että kaiken harrastamisen tulee ensisijaisesti lisätä koiran hyvinvointia, joten kaikki harjoitukset ja lajit tulisi rakentaa ehdottomasti koiran mielenkiinto edellä. Kurssikouluttamisen lisäksi työskentelen tällä hetkellä eniten koirien ongelmakäytösten parissa.

Omat koirani:

Rescue-galgo, s. 2015 Espanja
Plástico ”Paavo”
Paavo on nykyään päätoiminen sohvanlämmittäjä, joka on kuitenkin höntsäillyt elämänsä aikana nosea ja agilityä. Paavo on rohkea, huumorintajuinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu herrasmies, joka on toiminut aina kaikille meidän koirille tietynlaisena ”isähahmona”. Harrastuksena sohvan käsinojan täytteiden tyhjentäminen, mikäli iltaruoka on myöhässä.

Belgianpaimenkoira malinois, s. 2019
BH RTK1 Ecclesion Begt Olov ”Mauri”
Maurin päälajina on TOKO (voittaja), mutta olemme treenanneet myös PK-hakua, agilityä, rally-tokoa, noseworkia ja pidemmän tauon jälkeen palattiin taas hoopersin pariin, sillä varpaiden jännevammat eivät kestä enää agilityä. Mauri on arjessa maailman helpoin ”ajatustenlukijakoira”, mutta se on monessa suhteessa herkkä ja harkitseva, mikä on tuonut omat haasteensa esimerkiksi vieraiden ihmisten kanssa. Maurin kanssa tuli aikanaan opeteltua koiran omaehtoisuus ihan kaikessa tekemisessä pidemmän kaavan kautta ja se on ollut paras koulu, jonka olen ohjaajana käynyt!


Vanhaenglanninlammaskoira, s. 2021
FIN MVA Soft Motion’s Hip To Be Square “Pasi”
Pasin päälajina on TOKO, mutta olemme treenanneet myös agilityä, PK-hakua, rally-tokoa ja Suomen muotovalion verran näyttelyitä. Pasissa on potkua ja kiihkeyttä enemmän kuin osasin odottaa, mutta valitettavasti mukana on myös ämpärillinen vilkkautta, joten vaikka kotona treenailee yleensä teknisesti hyvin pedantti lampuri, vieraassa paikassa kaikenlaiset näköhäiriöt ovat toistaiseksi vahvaviettiselle paimenkoiralle todella vaikea paikka ja koe- sekä kilpailutavoitteet on toistaiseksi siirretty lähemmäs eläkeikää.

Hennan oman yrityksen sivut: https://www.henmaris.fi/

Suomen Eläintenkouluttajat ry jäsenkouluttaja